keskiviikko 22. syyskuuta 2010

21. syyskuuta 2010

St. Lewis


52º 21.89’ N, 55º 40.85’ W


Koska seuraamme jatkuvasti tuuliennusteita, olimme onneksi tietoisia hurrikaani Igorin lähestymisestä. Siinä vaiheessa, kun Igor ei enää jatkanutkaan kulkuaan itään vaan oli muuttanut kurssiaan pohjoisemmaksi, meillä oli noin 24 tuntia aikaa päästä turvaan sen alta. Vaikka emme voineet hyödyntää moottorin koko tehoa polttoaineen vähäisyyden vuoksi, olimme onneksemme siinä vaiheessa jo niin etelässä, että ehdimme ajoissa Fox Harbourin alias St. Lewisin suojaisaan kalasatamaan.
Kiinnityimme kalasataman laituriin eilen iltahämärissä paikallisen opastamana. Koska tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun jouduimme varautumaan hurrikaanin tuloon, tiesimme mitä tehdä. Kiinnitimme Sareman laituriin mahdollisimman hyvin, sidoimme purjeet ja poistimme kaiken irtonaisen kannelta, minkä jälkeen nautimme illallisen ja menimme hyvin ansaituille yöunille. Vaikka hurrikaani riehuu tällä hetkellä tuskin 50 merimailin päässä meistä, saatoimme nukkua yömme rauhassa. Olimme pitkästä aikaa turvallisesti kiinni laiturissa, eikä meillä ollut ruorinpyöritystä, tutkahälytyksiä, ei halssinvaihtoja, ei purjeiden säätöä, ei rullausta ...
Tänä aamuna nauttiessamme aamiaista, avasimme radion ja olemme siitä saakka kuunnelleet St. Johns'ista tulevaa lähetystä, jossa kerrotaan hurrikaani Igorin etenemisestä Newfoundlandissa ja sen aikaansaamista tuhoista. Se on aiheuttanut valtavia tulvia, kaatanut puita, vienyt mukanaan teitä ja siltoja sekä tuhonnut rakennuksia.


Tuulen voimakkuus on Newfoundlandissa paikoittain edelleen noin 150 km/h, mutta täällä kulman takana se on ollut toistaiseksi tuskin 70 km/h enempää. Tosin viimeisten uutisten mukaan Igor jättää seuraavan yön aikana taakseen Newfoundlandin ja suuntaa itäiseen Labradoriin, joten on ehkä syytä mennä lisäämään köysiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti