Red Bay
51º42.82' N, 56º26.62' W
Tilanne ei suinkaan rauhoittunut seuraavaan päivään mennessä, vaan kesti lähes viikon ennen kuin tuuli oli pudonnut normaaliin lukemiin ja meri tasoittunut. Kallistelimme laiturissa vielä usean päivän ajan Igorin jälkeen, mutta onneksemme meillä ei ollut enää kiire mihinkään.
Tutustuimme St. Lewisissa paikallisen kyläkauppiaan perheeseen. Isä René auttoi Pekkaa tilaamaan uuden pumpun Newfoundlandista toimitettavaksi johonkin, vielä tuntemattomaan satamaan seuraavan viikon kuluessa, ja Riitta sai päivitettyä blogit hyödyntämällä heidän langatonta nettiyhteyttään. Koko perhe eli Brenda, René ja pojat Cody ja Noah tulivat käväisemaan veneellä vielä ennen lähtöämme, ja lupasimme pitää yhteyttä tulevaisuudessakin.
Irrotimme köydet turvasatamamme laiturista aamuhämärissä 26. päivä ja suuntasimme keulan vihdoinkin kohti Newfoundlandia. Koska olimme kyllästyneet öisiin ruorivuoroihin ja päättäneet tehdä vain päiväpurjehduksia nyt kun se oli vihdoin mahdollista, tarkoituksemme oli pysähtyä yöksi Newfoundlandin luoteiskulmassa olevaan Cooks Harbouriin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko aamupäivän, ja noin 15 - 20 solmun sivumyötäinen vei meitä mukavasti eteenpäin. Pikku hiljaa tuuli kuitenkin voimistui, ja sen suunta muuttui meille aina vain epäedullisemmaksi. Ylittäessämme Labradorin ja Newfoundlandin välissä olevaa Belle Straitia, jouduimme jälleen puskemaan väkisin vasten tuulta ja murtuvia aaltoja. Lähestyessämme Cooks Harbouria, tuuli oli ehtinyt nousta jo 30 solmun lukemiin, ja rannan läheisyydessä ja ympäröivillä matalikoilla aallokko ja tyrskyt repivät merenpinnan valkoiseksi kuohuksi. Varsinainen ongelma syntyi kuitenkin vasta silloin, kun Cooks Harbourin edustalla karttaohjelmamme ohjasi meidät suoraan päin väylän reunassa olevaa saarta. Tällä kertaa ei datumin muuttaminenkaan auttanut asiaa, ja virhe näytti olevan lähes puoli mailia. Normaalitilanteessa tämä ei olisi ollut ongelma, vaan olisimme vain käyttäneet silmiämme ja suomalaista talonpoikaisjärkeä, mutta koska meillä ei ole tältä alueelta paperikarttoja käytössämme, ja kylään johtava väylä oli kapea, mutkainen ja tyrskyjen peitossa, päätimme jatkaa matkaa seuraavaan mahdolliseen satamapaikkaan. Lähdimme siis ylittämään uudestaan Belle Straitia, koska lähin tuuleen nähden suojainen ankkurilahti löytyi Labradorin puolelta. Hyvistä aikeistamme huolimatta, olimme siis taas kerran möyryävällä merellä pilkkopimeässä, mutta onneksi Red Bayn lahteen oli matkaa vajaa 30 merimailia.
Pudotimme ankkurin Red Bayn Western Armiin puoliltaöin ja pitkän päivän väsyttämänä menimme saman tien nukkumaan. Vasta seuraavana aamuna totesimme, että jaoimme ankkurilahden yksinäisen belugan (ent. maitovalas) kanssa. Valas sukelteli Sareman lähistöllä koko aamupäivän ja siirtyi vähitellen lähemmäs tekemään tuttavuutta kanssamme. Kun lähdimme rannalle, valas tuli mukaan uiden aivan jollamme vieressä. Jouduimme sammuttamaan perämoottorin siinä vaiheessa, kun valas asettui jollan alle, ja pelkäsimme sen satuttavan itsensä potkuriin. Otimme nyt airot esille ja yritimme soutaa, mutta sekin oli hankalaa, koska ystävällinen valas oli jatkuvasti airojen tiellä. Tässä vaiheessa ainoa järkevä keino oli turvautua harhautukseen. Valas teki silloin tällöin kierroksen jollan ympäri, ja kun se oli noin 10 metrin päässä jollasta, Pekka käynnisti nopeasti perämoottorin, ja lähdimme ajamaan kovaa vauhtia kohti rantaa. Näimme, kun valas nosti päänsä vedestä selvästi hämmästyneenä ja ampaisi saman tien peräämme. Vauhtimme oli kuitenkin sille liikaa, eikä se saavuttanut meitä ennen kuin lähellä rantaa jouduttuamme hiljentämään vauhtia mahdollisten kivien takia. Se luopui seurastamme vasta tultuamme matalaan rantaveteen. Palattuamme veneelle, valas ilmestyi välittömästi paikalle ja uiskenteli jollamme ympärillä selvästi iloissaan nähdessään meidät jälleen.
Kun meidän oli aika jatkaa matkaa, valas tuli auttamaan meitä ankkurin nostossa ja saattoi meidät sitten lahden suulle asti. Pelkäsimme sen seuraavan meitä merelle, mutta jonkin ajan kuluttua sitä ei enää näkynyt veneemme kyljellä eli se oli ilmeisesti palannut kotilahteensa. Emme ole milloinkaan kokeneet mitään vastaavaa pitkän purjehduksemme aikana, ja tämä pieni, ystävällinen valas tulee aina säilymään mielissämme.
