Aloitimme kaupunkiin tutustumisen jälleen kerran nettiyhteyksien etsinnällä. Keskustan hotellissa oli asiakkaiden käyttöön annettu yksi kone, mutta oman koneen käytöstä veloitettiin 10 dollaria. Pizzeriasta löytyi langaton yhteys, mutta se oli niin hidas, ettei yksi pizza riittänyt kuvien lähettämiseen. Sataman langaton oli poissa pelistä. Yhteyden rakentajaa olisi tarvittu sen elvyttämiseen, mutta hän oli purjehdusretkellä Venäjällä. Turistitoimistosta löytyi viimein toimiva yhteys, ja näin oli asia ratkennut.
Muutama päivä saapumisemme jälkeen, laiturilta kuului huhuilua. Espanjalainen Alex oli toteuttanut uhkauksensa ja lentänyt Nomeen. Alex oli lähettänyt meille useita sähköpostiviestejä muutama viikko sitten ollessamme vielä Dutch Harborissa ja tarjoutunut tulemaan miehistömme jäseneksi luoteisväylälle. Olimme kieltäytyneet hänen tarjouksestaan ystävällisesti mutta jyrkästi, ja unohtaneet sitten koko jutun. Asia piti tehdä siis selväksi vielä kerran kahvikupin ääressä. Alex on nuori barcelonalainen asianajaja ja seikkailija, joka viettää sapattivuotta. Hän oli tullut laivalla Fidjiltä Tongalle, ja amerikkalaisessa purjeveneessä Havaijilta Alaskaan ja elätteli nyt toivoa, että pääsisi purjehtimaan luoteisväylän. Olemme tavanneet Alexin lähes päivittäin hänen milloin kullanhuuhdontaan, milloin kalastukseen kohdistuvilla työnhakumatkoillaan. Ja tietysti, vähissä rahoissa kun on, hän on usein käynyt veneessämme aamukahvilla. Tätä kirjoitettaessa, Alex kävi kertomassa ilouutisen ja sanomassa samalla meille hyvästit; hän oli saanut pestin ravunpyyntialukselta ja oli lähdössä merelle.
Olimme yrittäneet vuokrata auton, jotta olisimme päässeet tutustumaan ympäröivään maaseutuun ja ennen kaikkea nähdäksemme myskihärkiä, mutta huonolla menestyksellä. Kaikki Nomen vuokra-autot olivat käytössä, ja ensimmäinen vapautuisi vasta parin viikon kuluttua. Kysyimme myös turistitoimistosta, tiesivätkö he ketään joka olisi ollut halukas lainaamaan autoaan tai viemään meidät ajelulle. He lupasivat laittaa meistä ilmoituksen Nomen asukkaille tarkoitetuille nettisivuille. Jäimme siis odottamaan asukkaiden yhteydenottoja.
Eräänä päivänä sähköpostissamme oli mielenkiintoinen viesti Heikiltä, joka oli käynyt veneellämme ollessamme asioilla. Pyysimme vastausviestissämme Heikkiä käymään, ja hän ilmestyikin paikalle illemmalla ranskalaisen Tibon kanssa. Heikki kuten Tibokin työskentelee Alaskan yliopiston poroprojektissa parin vuoden sopimuksella. Heikki kertoi seuranneensa kotisivujamme muutaman vuoden ajan ja hämmästyneensä nähdessään veneemme täällä. Valitettavasti Heikki lensi seuraavana päivänä Fairbanksiin, mutta Tibo lupautui viemään meidät katsomaan myskihärkiä.
Ajoimme läheisille puuttomille kukkuloille ja löysimmekin myskihärkälauman. Viimeiset sadat metrit lähestyimme niitä kävellen, mutta emme menneet kovin lähelle. Ilma oli sateinen ja sumuinen, mutta saimme kuitenkin muutaman valokuvan, jos ei muuta niin todistusaineistoksi.
Tultuamme onnistuneelta myskihärkäretkeltä, laiturille ilmestyivät Susanne ja Hugh, jotka olivat nähneet ilmoituksemme netissä ja tulivat tarjoutumaan oppaiksemme. Koska olimme juuri tulleet veneelle, sovimme, että lähtisimme Susannen kanssa retkelle seuraavana aamuna. Valitsimme Nomen kolmesta noin 75 mailia pitkästä päätiestä Council Roadin. Tie kulkee matalan laguunin ja Beringinmeren välisellä kannakselle lähes puolet matkasta ja kääntyy sitten sisämaahan. Joka talvisen Iditarod-koiravaljakkokisan reitti kulkee tien vartta pitkin. Rannikolla on harvaa eskimoasutusta, kunnes tie nousee asumattomille kukkuloille ja vuorille. Councilin kylän läheisyydessä kukkulan rinteillä kasvaa kuusia, ensimmäiset pitkään aikaan näkemämme puut. Tie päättyy jokeen, jonka toisella rannalla kylä sijaitsee. Joki on niin matala, että kuivaan aikaan sen yli voi ajaa 4-vetoautolla, jos tuntee reitin. Joessa oli nyt lohia nousemassa kudulle, mutta valitettavasti meillä ei ollut kalastustarvikkeita mukanamme.
Pekan kullanhuuhdonta alkoi vaskoolin ostolla. Muovisessa vaskoolissa oli huuhdontaohje, joka ehkä painoi valinnassa eniten. Kaksi huuhdontamatkaa rannalle tuotti kovin laihan tuloksen, vain muutama mikroskooppisen pieni kultahippu muovipussin pohjalla. Asioista perillä olevat kertoivat, että kultaa löytyy muutaman sadan metrin päässä rannasta noin viiden metrin syvyydestä. Kunnon talvimyrsky toisi sitä taas rantaankin, mutta myrskyä ei ole ollut viimeiseen viiteen vuoteen. Rikastuminen jäi tällä erää haaveeksi, mutta pieni kultakuumeen poikanen jäi itämään.
Pyykinpesureissumme oli varsin mielenkiintoinen. Itsepalvelupesula löytyi kyselemällä. Paikka on lähinnä grilli, josta pääsee pimeää käytävää pitkin hämyiseen baariin, jossa on baaritiskin lisäksi keskellä biljardipöytä ja takaosassa muutama pesukone ja kaasulla lämpiävä kuivausrumpu. Totesimme jälkikäteen, ettei keinokuituisia asusteita olisi kannattanut pistää kuivausrumpuun. Onneksemme rumpu sulatti kokonaan vain yhden lämpösukan.
Viime vuonna luoteisväylän purjehtinut Precipice palasi Venäjän matkaltaan. Vene on puinen 35-jalkainen kahvelipurjesluuppi miehistönään isä Rolland, äiti Deb sekä tyttäret Jannelle ja Bianca. He saapuivat luoteisväylältä Nomeen varsin myöhään, ja moottorin rikkoutumisen vuoksi joutuivat jäämään tänne. Vanhemmat olivat talven töissä ja lapset koulussa. He ovat mahdollisesti lähdössä täältä etelään, joten olemme vaihtaneet tietojamme ja kokemuksiamme puolin ja toisin. Saimme heiltä myös luoteisväylän paperikartat sekä laskettelulasit, joita heidän mukaansa tulemme tarvitsemaan pohjoisen pahimmissa keleissä. Teimme heidän kanssaan piknik-retken noin 70 mailin päässä sijaitseville kuumille lähteille. Paikka on ihmeellinen, kirkko ja muutama tyhjillään oleva rakennus keskellä ei mitään, ympärillä pieniä, kuumia, rikiltä haisevia lähteitä. Poikkesimme tulomatkalla vielä Anvil-kukkulalle ihmettelemään kylmän sodan aikaisia antenneja, jotka ovat jostain syystä saaneet nimekseen White Alice. Sää suosi retkeämme, ensimmäinen aurinkoinen ja lämmin päivä Nomeen saapumisemme jälkeen.
Sarema on nyt tankattu, ja odotamme lievän kärsimättömyyden vallassa lähtöä. Jäätilanne pohjoisessa vaikuttaa kuitenkin hankalalta, koska Barrowsta itään on edelleen jäätä. Tiistai lienee lähtöpäivä, jos tuuli sallii. Ne, joilla on paremmat nettiyhteydet kuin meillä, saavat hyvän kuvan jäätilanteesta AMSR-E -sensorin avulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti