perjantai 2. heinäkuuta 2010

1. heinäkuuta 2010

Dutch Harbor


Paikkamme spitillä on osoittautunut erinomaiseksi Latten ulkoiluttamisen kannalta, mutta keskustaan ja palveluihin on turhankin paljon matkaa. Ruokakauppa eli Ship Supply spitiltä vielä löytyy, mutta rautakauppa on muuttanut keskustaan. Keskustan hotellin aulassa on ilmainen ja hidas langaton nettiyhteys, hieman parempi yhteys löytyi Unalaskan kirjastosta, jonne on matkaa runsaat kuusi kilometriä. Polkupyöräilyä on tullut harrastettua siis lähes päivittäin.


Lainsäädäntöä tarkemmin tutkittuaan ystävällinen tulliviranomainen kirjoitti meille ulosselvityspaperit niin, että voimme poistua maasta milloin haluamme. Meillä on kuitenkin lupa poiketa matkan varrrella esim. Pribilof-saarille, Nomeen tai Barrowiin. Hän tarjosi myös kuljetusapua virka-autollaan, kun menemme ruokaostoksille. Mahtaisikohan suomalainen tulli tehdä samoin?
Saimme maanantaina satamamestarilta luvan vaihtaa hinaajan kyljestä laiturin kylkeen, joten Lattea ei tarvitse enää nostaa hinaajan reelingin yli. Seuraavana aamuna koimme kuitenkin yllätyksen, kun peräaallokko oli täyttänyt pakoputken yön aikana, ja koneeseen oli mennyt vettä. Öljyn ja suodattimen vaihto hoiti moottorin, ja pakoputken mutkan korottaminen toivottavasti pitää huolen siitä, ettei tämä pääse toistumaan. Onni onnettomuudessa oli, että se tapahtui täällä, missä putkea ja letkua on vielä saatavilla.


Etupuolellemme laituriin tuli puinen Seattlesta kotoisin oleva ketsi. Sen kippari kertoi yrittäneensä Aleutteja pitkin länteen, mutta joutuneensa kääntymään takaisin voimakkaiden virtausten ja vastatuulen takia. Maanantaina tulivat sveitsiläiset Silvia ja Rolf polkupyörillä vierailulle. He ovat ankkurissa 40 jalkaisella Colin Archerillaan kalasataman lahdessa. He kertoivat olevansa jo toista kertaa Alaskassa 1996 alkaneen purjehduksensa aikana. On hämmästyttävää tavata vielä purjehtijoita, joilla ei ole tietokonetta, eikä muuta kommunikointivälinettä kuin VHF. Puolalainen Slavek, joka tekee töitä American Seafoods -yhtiölle, ilmestyi juttelemaan keskiviikkona ja tuli yllättäen eilen illalla kysymään, kiinnostaisiko retki Summer Bayn kauniille lahdelle. Illallinen venyi tämän takia aamiaisen puolelle, mutta käynti oli sen arvoinen. Edelliseltä käynniltämme tuttu latvialainen sukeltaja Karl poikkesi jutustelemaan tänään. Hän on muuttanut asumaan veneeseensä ja aikoo lähteä pidemmälle purjehdukselle lähivuosina.


Viikko Dutch Harborissa on vierähtänyt näin sekä työtä tehden että seurustellen. Ennen lähtöä vaihdamme vielä tuulimittariin uuden anturin, asennamme kamiinan savupiipun köysisuojat ja laitamme uuteen ankkuriketjuun selkeät syvyysmerkit. Iridiumin e-mail-ohjelma on myös testattava ja C-map Canada North and East on saatava asennetuksi. Kummallista miten töitä aina vain näyttää riittävän.
Tämän hetken sääennusteen mukaan sunnuntaina on odotettavissa etelän puoleista tuulta, jolloin jatkamme pohjoiseen kohti Pribilof-saaria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti