59º 38.01’ N, 57º 21,18’ W
Olemme edenneet hyvää vauhtia ja suuren osan matkasta purjein. Onneksi näin, sillä autopilottimme alkoi taas ryppyillä, varsinkin kovemmissa keleissä. Isompi pumppumme rikkoutui korjauskelvottomaksi Tuktoyaktukin jälkeen jo lähes kuukausi sitten, ja nyt myös vanha pieni varapumppumme reistailee. Hydraulipumpun moottori lämpeni ja pysähtyi yllättäen. Mitä kovempi keli, sitä useammin näin tapahtui. Diagnoosi oli selvä: pumpun hiiliharjat olivat jumiutuneet, ja pikakorjauksena kolautettiin vasaralla moottorin kylkeen. Toissa yönä kippari sijoittui vasaran ja otsalampun kanssa pumpun viereen päivystämään ja joutui käyttämään vasaraa valitettavan usein. Aamun valjettua Riitta ohjasi käsin, ja Pekka sai pumpun korjattua niin hyvin, että oletamme sen kestävän Halifaxiin saakka, kunhan pidämme purjeet tasapainossa. Autopilotti oli ollut Cambridge Baystä saakka GPS:n antamalla keulasuunnalla magneettisen pohjoisnavan läheisyyden takia. Viime päivinä meno on ollut paljon normaalia mutkittelevampaa ja kuoppaisempaa, mikä on tietysti rasittanut pumppua. Kytkimme eilen kompassin takaisin autopilottiin, ja se näyttää nyt toimivan kuten aikaisemmin. Vasara pidetään kuitenkin vielä käden ulottuvilla.
Uuvuttavien päivien tasapainoksi olemme saaneet ihailla kolmena peräkkäisenä yönä upeita revontulia Grönlannin yllä. Viime yönä niitä oli jopa kahdessa kerroksessa. Ensi yöksi veikkaamme taas revontulia, koska taivas on ollut koko päivän täysin pilvetön.
Viime yönä reippaasti puhaltanut tuuli hiipui kuuteen solmuun, ja nopeutemme putosi kahteen, joten oli aika käynnistää Perkins. Aamun valjetessa tuuli alkoi jälleen nousta, ja on tällä hetkellä 25 - 30 solmua kaakosta eli täsmälleen sieltä mihin meidän pitäisi edetä. Tilanne ei tosin tullut meille yllätyksenä, sillä se on valitettavasti täysin eilisen tuuliennusteen mukainen.
Labradorinmeri tuntuu olevan kuin pesukone. Tuuli on yhdestä suunnasta, maininki toisesta ja Labradorinvirta kolmannesta. Vaikka vettä on allamme kolme kilometriä, meren pinta aivan kuin kiehuu, vene tökkii aallonharjoihin ja liikkuu arvaamattomasti. Vastatuulen nostatettua aallot muutaman metrin korkuisiksi, panimme piihin, koska eteneminen oli liian rankkaa, ennen kaikkea autopilotille. Tuulen pitäisi kääntyä huomenna etelään ja hiipua vähitellen. Olemme päättäneet jatkaa matkaa vasta, kun eteneminen on mielekästä. Nyt on myös hyvä aika tutkia autopilotin pumppua tarkemmin.
Päästyämme etelämmäs, aiomme mennä New Foundlandin ja Labradorin välisestä Belle Straitista Cape Bretonin Bras d'Or Lakesille. Olimme siellä viisi vuotta sitten, ja muistissamme on vielä muutama mukava ankkuri- ja osterinkeruupaikka. Olemme jo ottaneet alueen kartat ja purjehdusoppaan esille. Matkaa Belle Straitiin on 460 merimailia, siitä Bras D’or Lakesille johtavaan salmeen 400 mailia ja sieltä Halifaxiin enää noin 220 mailia. Eli parisen viikkoa, ja olemme perillä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti