keskiviikko 8. syyskuuta 2010

8. syyskuuta 2010

Baffin Bay

68º 44.84 N, 62º 40.18 W


Kävimme Baffin Islandin rannan tuntumassa katsastamassa jääkarhuja, mutta sankka sumu esti jälleen näkyvyyden. Koska aikamme alkaa olla kortilla, päätimme suunnata Sareman keulan suoraan etelään. Palasimme näin ollen ulommas rannikosta yli kilometrin syvyiseen veteen, missä purjehtiminen on mukavampaa, eikä esteenä ole niin paljon jäävuoria kuin rannan läheisyydessä.
Sääennusteen mukaan odotettavissa oli 15 solmua lännestä, keskiviikkona kovan tuulen varoitus; 35 solmua luoteesta, jonka pitäisi keventyä alle 30 solmun, ja torstaina kevyttä tuulta. Taisi olla käyttämättömiä myötätuulia varastossa meitä varten enemmänkin, koska keskiviikkona hienon aamupäiväpurjehduksen päätteeksi jouduimme panemaan piihin 50 solmun luoteistuulessa. Nyt illalla tuulta on vielä 35 solmua, puuskissa yli 40. Pysymme piissä niin kauan, että tuuli on asettunut, nykyisen ennusteen mukaan siis huomiseen. Ajelehtimisnopeutemme on noin kaksi solmua, onneksi oikeaan suuntaan. Vaikka olemme syvässä vedessä, huomaa hyvin, että Baffin Bay on pieni meri. Aallokko on terävää, ja veneen liikkeet tämän takia äkkinäisiä.
Autopilottimme ryppyilee taas, se näyttää toimivan vain hyvällä säällä. Sitä taitaa jo vaivata vanhuus yhdessä magneettisen pohjoisnavan läheisyyden kera. Siinäkin on yksi syy odottaa parempaa säätä.


Sareman miehistö on jo ajatuksissaan Halifaxissa. Tämä viimeinen legi ei innosta, ja pienikin odotus harmittaa. Purjehtijan tärkeintä matkatavaraa, kärsivällisyyttä, tarvitaan nyt aimo annos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti