sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

27. kesäkuuta 2010



Dutch Harbor

53º54.379' N, 166º30.634' W


Lähdimme Sand Pointista 23.6. illalla kohti Unalaskaa ja Beringinmerta. Alkumatka oli mukavaa purjehdusta, tosin koneen auttamana. Jokusen tunnin kuluttua jouduimme kuitenkin turvautumaan pelkkään moottorointiin tuulen loputtua kokonaan. Jatkoimme siis rasvatyynessä, vaikka tuuliennuste alueelle oli 20 - 25 solmua idästä! Unimak-saaren lounaiskulmassa saimme jälleen tuulta, saaren takaa sivultamme 35 solmun voimalla. Matka eteni nyt liiankin nopeasti, ja olimme Unimak Passissa aivan liian aikaisin. Tuuli oli myös pikku hiljaa kääntynyt salmen suuntaiseksi eli suoraan vastaiseksi. Koska piihin menoon ei ollut tilaa, luovimme salmen reunaa edestakaisin, kunnes virtaus muuttui myötäiseksi ja pääsimme viimein salmen läpi Beringinmerelle. Akun ja Akutan saarten voimakkaat vuorovesivirrat hidastivat myös etenemistämme pahasti. Päästyämme väljemmille vesille alkoi matka lopulta joutua, vaikka tuntuikin siltä, että tuuli kääntyi mukanamme pysyen koko ajan vastaisena.
Laivaliikennettä salmessa oli kuin Englannin kanaalissa, suuria Aasian liikenteen konttilaivoja lähes kaikki.



Saavuimme Dutch Harboriin lopulta lauantaina iltapäivällä. Saimme paikan hinaajan kyljestä spitin laiturista, samasta jota käyttävät Deadliest Catch tv-sarjan rapulaivat. Kylälle on matkaa muutama kilometri, mutta ship supply -kauppa on varsin lähellä. Yllätykseksemme havaitsimme olevamme ainut vieraileva purjevene. Satamamestarin mukaan vain kolme venettä on käynyt tänä vuonna ennen meitä. Isompaa ruuhkaa ei siis ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti