Cambridge Bay
69º06.832´ N, 105º03.619´ W
Saavuimme hyvän sään siivittämänä Cambridge Bayhin yli puoli vuorokautta arvioitua nopeammin. Kylän laiturissa oli iso hinaaja ja L:n sisäpuolella RX2, norjalainen purjevene, jonka näimme jo Nomessa. Sovitimme itsemme poikittain laiturin päätyyn hinaajan taakse. Poliisi tuli heti kyselemään passejamme ja tarjoamaan apuaan. Koko ajan kulkee väkeä jutustelemassa ja valokuvaamassa veneitä. Päivittäinen radionettimme toimii edelleen. Peter Semotiuk kertoi nähneensä saapumisemme ja sanoi poikkeavansa laiturilla illemmalla tuomassa jääinformaatiota RX2:lle. Keskusteluissa on käynyt ilmi, että jäitä on vielä tällä hetkellä liikaa, ja ne ovat reippaassa liikkeessä.
Loppuviikolla on kuitenkin odotettavissa muutaman, ehkä jopa neljän päivän suotuisa jakso tuulien suhteen. Olemme valmiit jatkamaan matkaa Gjoa Haveniin huomisen tankkauksen ja konehuoneen huollon jälkeen. Toivomme saavamme vielä ennen lähtöä Peteriltä viimeisimmät jääkartat yhdistettynä parin seuraavan päivän sääennusteeseen.
Idästä on tulossa ainakin neljä venettä; englantilainen, kaksi ruotsalaista ja puolalainen. Kaikki ovat lähteneet tänään Lancaster Soundia pitkin kohti Peel Soundia. Seuraamme mielenkiinnolla veneiden etenemistä, koska tulemme käyttämään osittain samaa reittiä, vaikkakin vastakkaiseen suuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti