69º40.284´ N, 141º14.560´ W
Rannan tuntuman ahtojäävapaa väylä jatkui ja jopa leveni Prudehoe Bayhin saakka. Mutta siellä matkamme katkesi yhtenäiseen, tiiviiseen ahtojääkenttään, jota näytti jatkuvan silmänkantamattomiin. Samaan suuntaan matkanneen ponttoonia vetäneen hinaajan kippari otti meihin yhteyden ja kertoi yrittäneensä viimeiset kahdeksan tuntia löytää väylää edessä olevan ahtojään läpi. Hän yrittäisi vielä kerran, ja jos ei pääsisi läpi, jatkaisi yrittämistä seuraavana aamuna. Kippari kertoi tämän olevan hänen kolmas ja mahdollisesti viimeinen vuotensa Alaskan vesillä. Ymmärsimme hyvin hänen turhautumisensa. Kippari suositteli meille aivan rannan tuntumassa olevaa matalaa, pienten saarten ja rannan välissä kulkevaa väylää, jota pitkin pääsisimme kiertämään ahtojääalueen ainakin osittain.
Lahden edustalla on noin 45 mailia pitkä pienten saarten ketju, joka pitää ahtojäät ulkopuolella. Paperikarttamme oli alunperin saatu hinaajalta, ja niihin oli valmiiksi merkitty hinaajan käyttämä reitti. Itäpäässä oli lisäksi mahdollista ankkuroida odottamaan jäätilanteen muuttumista, jos emme pääsisi heti jatkamaan matkaa.
Tulimme väylälle yön hämärissä ja näimme edessämme Prudehoe Bayn sekä kooltaan että määrältään valtavat öljynporauslautat, jotka ovat itse asiassa mereen rakennettuja saaria. Ne muistuttivat lähinnä tieteiselokuvien avaruuskaupunkeja vilkkuvine valoineen ja merkillisine ulokkeineen.
Yön läpi moottoroituamme aamu valkeni tyynenä ja aurinkoisena. Saarten ulkopuolella oleva ahtojääkenttä oli koko matkan näkyvissämme paapuurin puolella valtavana, ahdistavana jääseinänä (Fata Morgana). Lähestyessämme iltapäivällä sisäväylän itäpäässä olevaa aukkoa (Mary Sachs), josta tarkoituksemme oli päästä merelle, näimme öljynporauslautan yläpuolella leijuvan helikopterin. Koska helikopterista on huomattavasti parempi näkyvyys ympäristöön kuin veneestä, Pekka otti siihen yhteyden VHF:llä: ”Helicopter above Point Thompson, this is sailing vessel Sarema on channel 16”. ”This is Double Trouble”, vastasi kirkas naisääni helikopterista eli ilmeisesti myös kakkospilotti oli nainen. Pilotti kertoi, että rannan ja ahtojääkentän välissä on muutaman mailin levyinen mahdollisesti navigointikelpoinen väylä ja, että Barter Islandin jälkeen meri on käytännössä jäävapaa.
Ajoimme siis toiveikkaina Mary Sachs Entranceen hinaajan käyttämää reittiä pitkin. Siinä olisi pitänyt olla vettä minimissään 2,4 metriä, mutta saimme pohjakosketuksen 1,8 metrin syväyksellämme heti alkumatkasta. Etenimme varovasti ja päästyämme läpi totesimme helpotukseksemme, että ulkopuolella rannan tuntumassa oli 5 - 9 metrin syvyyskäyrillä ajojäinen mutta kulkukelpoinen väylä. Jatkoimme pujottelua jäiden joukossa vähän toista vuorokautta, kunnes saavuimme lopulta jäävapaalle alueelle noin 30 mailia Kanadan rajalta.
Olimme jo aikaisemmin saaneet heikon SSB-yhteyden Cambridge Bayssä Explornet- verkkoa pitävään Peter Semotiukiin. Saimme häneltä vahvistuksen, että jäitä ei pitäisi enää olla ennen Cambridge Baytä. Lisäksi hän antoi sääennusteen, jonka mukaan seuraavat kaksi vuorokautta olisi 25 solmua itätuulta eli täysin vastaista. Päätimme näin ollen tulla kaikilla keleillä suojan antavaan Demarcation Bayhin, viiden mailin päähän Kanadan rajasta. Tämä on ensimmäinen varsinainen pysähdyksemme sitten Nomen, ja olemme nyt ankkurissa mutapohjaisella lahdella turvallisen kaukana rannasta. Nyt on aika vetää henkeä ja huoltaa sekä itseämme että venettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti