Simpson Strait
68º33.18´ N, 97º30.08´ W
Tulimme Requisite Channelin saariston läpi ilman ongelmia ja olemme nyt Simpson Straitissa, King William Islandin ja mantereen välisessä salmessa. Purjehdus Turun saaristossa tulee helposti mieleen. Linjatauluja on parin mailin välein, ja käännöksissä on syytä olla tarkkana. Uusi C-map on ilahduttavan tarkka, mutta olemme silti jatkuvasti seuranneet etenemistämme paperikartalta ja tehneet etäisyysmittauksia tutkalla, paperikartalla ja C-mapilla. Jo nyt tiedämme, että Gjöa Havenin paperikartta on eri datumissa, mutta eksymisen mahdollisuus on lähes olematon. Sää on ollut kohtuullisen suosiollinen, vaikka aurinkoa onkin nähty vain pilviverhon takaa. Ennustettu sumu kuitenkin hälveni, ja vaatimaton tuulikin on pohjoisessa ennustetun idän sijasta. Autopilottimme toimii nyt moitteettomasti, toivottavasti loppuun saakka.
Olemme Gjöa Havenissa illalla. Siellä saattaa olla ruuhkaa, sillä norjalaisen RX2:n olisi pitänyt ehtiä sinne myöhään eilen, ja Peterin radionetin mukaan idästä lähtenyt Young Larry on saapunut lahteen viime yönä. Eilen varmistui, että idästä tulee ainakin neljä venettä, Young Larry ja Ariel 4, jotka ovat olleet aikaisemminkin tiedossamme, ja niiden lisäksi ruotsalainen Anna ja puolalainen Solanas.
Jäätilanne on alituisen kiinnostuksen kohteena. Se muuttuu jatkuvasti, ja meidän kannaltamme onneksi vain parempaan suuntaan. Idästä saapuvat veneet ovat tulleet Lancaster Soundin ja Peel Soundin kautta. Vain Bellot Straitin itäpuolinen Prince Regent Inlet on edelleen tukossa. Canadian Ice Service toimittaa uuden jääkartan päivittäin, ja perustamme suunnitelmamme sen varaan. Värillistä karttaa on helppo lukea: valkoinen on täysin jäätöntä; sininen 1/10 eli 10 % jään peittämä; vihreä 1-3/10; keltainen 4-6/10; oranssi 7-8/10 ja punainen 9-10/10 jään peitossa. Lisäksi kartta sisältää tiedot jään laadusta, koosta ja paksuudesta. Me voimme kulkea sinisellä merkityllä alueella varmuudella ja vihreällä, jos olemme erityisen tarkkoina. Muun värisiä alueita pyrimme kaikin tavoin välttämään. Suunnitelmiimme vaikuttavat myös ennustettu tuulen suunta ja sen voimakkuus. Matkaa Gjoa Havenista Bellot Straitiin on noin 200 mailia, siis noin kaksi vuorokautta. Menisimme mieluiten Bellot Straitin kautta, mutta jos sen itäpää ei aukea ajoissa, joudumme kiertämään Somerset Islandin ympäri. Matkaa tulee tällöin lisää tosin vain vuorokauden verran.
Gjoa Havenin jälkeinen osuus tulee olemaan kiinnostava useammassakin mielessä. Edetessämme yhä enemmän pohjoiseen, odotamme luonnon ja ympäristön antavan meille huomattavasti enemmän kuin mitä tähän mennessä olemme saaneet. Toivomme myös, ettei jäätilanne ainakaan huononisi, sillä vaikka tilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä, väärästä suunnasta puhaltavat tuulet voivat muuttaa sen muutamassa hetkessä aivan toiseksi. Jatkamme matkaa Gjöa Havenista todennäköisesti tiistaina, ja hyvällä onnella ja sopivan suuntaisilla tuulilla jäät ovat saattaneet väistyä reitiltämme kokonaan, ja pääsemme läpi Bellot Straitista suunnitelmiemme mukaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti