72º 43.78’ N, 95º 43.73’ W
Larsen Soundin ja Franklin Straitin itäreunassa oli jäätön reitti, eikä keskellä väylääkään ollut enää kuin isoja lohkareita vanhaa jäätä. Meidän täytyi vastatuulen takia luovia väylää edestakaisin ja jouduimme näin väylän keskellä olevien jäiden joukkoon. Päivällä jäiden väistely oli helppoa, mutta yöllä se vaati erityistä tarkkaavaisuutta ja vähintäänkin kaksi silmäparia. Osuimme yhteen lohkareeseen, joka onneksemme ei ollut kovin suuri. Ääntä törmäyksestä kyllä lähti, ja tuntui kuin vene hajoaisi siihen paikkaan. Onneksi emme ole liikkeellä nykyaikaisella lasikuituveneellä!
Tuuli on valitettavasti jatkuvasti pohjoisesta, vaikkakaan tämä ei tullut meille yllätyksenä. Kymmenien vuosien aikana kerätyt tuulitiedot näyttävät kesällä ainoastaan pohjoisen puoleisia tuulia tälle alueelle. Vaikka purjeveneellä liikummekin, joudumme käyttämään paljon moottoria, jotta pääsisimme ylipäänsä eteenpäin. Pelkällä tuulivoimalla edettäessä, väylän purjehtimiseen ei yksi kausi riittäisi. Jääkartat näyttävät armottomasti, että oikotiemme Bellot Straitin itäpää on edelleen jäiden tukkima. Olemme nyt matkalla Somerset Islandin ympäri Peel Soundin kautta Barrow Straitiin. Vastatuuli on ollut jatkuvasti 15 - 25 solmua, mikä yhdessä virtausten kanssa tekee menosta kuoppaista.
Kuulimme Peteriltä, että ranskalainen extreme-matkaaja Mathieu Bonnier on matkalla koiransa Ticon kanssa soutuveneellä Grönlannista Cambridge Bayhin (http://www.expeditiontico.com). Mathieu kutsui meitä VHF:llä Tasmania Islandin eteläpuolella Franklin Straitissa, josta otimme hänet kyytiin. Vietimme mukavan parituntisen vaihtamalla väylä-tietoja ja kuuntelemalla Mathieun kertomuksia hänen ihmeellisistä matkoistaan. Etenimme hitaasti koko lounaan ajan hinaten perässämme Mathieun soutuvenettä. Noin 12 mailia etelämpänä Mathieu laskeutui takaisin veneeseensä ja jatkoi työlästä matkaansa kohti Cambridge Bayta.
Myös me olemme jatkaneet työläästi eteenpäin. Aurinko häipyi pian pilvien taakse, ja me etenimme hitaasti luovimalla sankassa sumussa Franklin Straitia ja Peel Soundia laidasta laitaan. Päästyämme aamulla Otrick ja Barth -saarten ja Somerset -saaren väliseen salmeen, sumu viimein hälveni ja aurinko valaisi maiseman. Näimme nyt ensimmäistä kertaa rannan, joka jylhyydessään toi mieleemme Alaskan. Moottoroidessamme rannan tuntumassa, Riitta kiikaroi kallioisia rinteitä ja näki jääkarhun. Etäisyys oli valitettavasti liian pitkä, jotta olisimme saaneet kunnollisia kuvia, mutta muistikuvia kertyi sen sijaan runsaasti.
Joudumme pysähtymään matkan varrella, mahdollisesti Erebus Bayssa, koska sisimmäisen keulavantin rullafokka romahti alas kesken halssinvaihdon. Mastosta täytyy hakea profurlin nostolaakeri, eikä kumpaakaan meistä kiinnosta mennä sinne merellä. Neuvottelut siitä, kumpi on se onnekas, joka nostetaan ankkuripaikassa mastonhuippuun, ovat vielä kesken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti