sunnuntai 22. elokuuta 2010

21. elokuuta 2010

Queen Maud Gulf

68º25.00´ N, 102º40.53´ W


Viivyimme Cambridge Bayssa perjantaihin saakka. Samassa laiturissa olleet hinaaja ja RX2 lähtivät jo torstaina, ja jäimme laituriin yksin. Ennen lähtöä norjalaiset kävivät vielä juttelemassa ja kävimme yhdessä läpi heillä olevat sää- ja jäätiedot. Sää- ja jääguru Peterkin käväisi tuomassa viimeisimmät kartat. Hän lupasi myös lähettää jääkarttoja tarvittaessa emailina. Karttojen ja keskustelujen perusteella näyttää siltä, että Larsen Sound ja Franklin Strait ovat aukeamassa muutaman päivän sisään, mutta Bellot Straitin itäpää, Prince Regent Inlet, on vielä vahvasti jäässä itätuulista johtuen. Jäät sulavat kuitenkin kovaa vauhtia, ja itäpääkin saattaa olla jo auki siihen mennessä, kun jatkamme matkaa Gjoa Havenista eteenpäin.


Hoidimme Cambridge Bayssä tarvittavat ostokset, kuvien lataamisen blogeihin ja polttoainetäydennyksen. Dieselin hintakaan ei paikan syrjäisestä sijainnista huolimatta ollut vallan hirveä: 1,30 Kanadan dollaria litra. Vettä emme saaneet laiturilta, koska maa on ikiroudassa ja maanpinnalla pakkasta enimmän aikaa. Minkäänlaisia putkistoja ei siis ole. Vesi tuodaan taloihin tankkiautoilla, ja niin mekin olisimme sitä varmasti saaneet, mutta jatkamme tuttuun tapaan vesikoneen käyttöä.
Lähdimme perjantaiaamuna liikkeelle kovassa pohjoistuulessa saadaksemme kerrankin oikeansuuntaisesta tuulesta apua etenemiseen. Heti alussa havaitsimme, ettei autopilotti suostunut ohjaamaan. Siispä takaisin, mutta tällä kertaa ankkuriin samaan lahteen, jossa makaa Amundsenin vuonna 1917 rakennetun Maud-laivan hylky. Se upposi vuonna 1930 toimittuaan viimeiset vuodet Hudson Bay Companyn kelluvana varastona. Ankkurointimme aiheutti todennäköisesti myös harvinaisen haverin. Lahden toista puolta käytetään vesitasojen kiitoratana, ja näimme kuinka kone lähti peruuttamaan meitä kohti noustakseen ilmaan vastatuuleen. Pilotti ei todennäköisesti ollut koskaan aikaisemmin nähnyt purjevenettä lahdella, joten ohittaessaan meidät hän katseli kiinnostuneena venettämme ohjaamon avoimesta ikkunasta, kunnes kone jysähti karille niin, että ponttoonin kappaleet lentelivät ilmassa. Hetken hämmennyksen jälkeen kone kuitenkin otti nopeutta ja nousi taivaalle. Ilmeisesti karilleajosta ei aiheutunut ylipääsemättömiä ongelmia.


Käytimme koko aamupäivän autopilottiongelman selvittämiseen. Syitä sen käyttäytymiseen oli harmittavan useita. Kaikki oli ollut kunnossa tullessamme Cambridge Bayhin, emmekä olleet tehneet mitään muutoksia asetuksiin. Erona tuloomme nähden oli, että tuuli oli nyt huomattavasti kovempi ja vaati autopilotilta enemmän, kuin mihin vanha pumppu pystyi. Lähdimme matkaan myös eri halssilla, ja teräsrungon vaikutus magneettikenttään oli näin suurempi, fluxgate-kompassi oli vielä kytkettynä autopilottiin ja GPS oli magneettisen suunnan puolella. Tämän lisäksi vanhan varapumpun sähköliittimet eivät näyttäneet kovin terveiltä. Teimme kaiken voitavan ja olimme iltapäivällä valmiit uuteen yritykseen.
Alkumatkan etenimme hieman mutkitellen, mutta pienten säätöjen jälkeen laitteet näyttävät taas toimivan. Alussa tuulta oli mukavasti, mutta yöllä tuuli kääntyi ennusteen mukaan vastaiseksi ja jäi 15 solmuun. Saaret ja jäät estävät onneksi aallokon muodostumisen, joten pääsemme etenemään melko vaivattomasti. Peterin jäätietojen mukaan jäät ovat tulleet etelämmäs, mutta eivät vielä Jenny Lind saaren eteläpuolelle. Näimme tutkassa jäitä melko tarkkaan Peterin antamassa paikassa, ja käännyimme pois niiden alta hieman etelämmäs, varsinkin kun tuuli olisi pakottanut ottamaan 10 mailin luovin pohjoiseen normaalireitillä pysyäksemme. Nyt tuulikulma on hiukan kohentunut, ja etenemme kohti seuraavaa reittipistettä eli Requisite Channelin alkupäätä.
Nykyisellä vauhdilla saavumme Simpson Straitin kapeikkoihin aamuyöllä ja lauantaina illansuussa Gjoa Haveniin, jonne jäämme siihen asti, kunnes jäätilanne mahdollistaa matkamme jatkumisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti