lauantai 4. syyskuuta 2010

3. syyskuuta 2010

Pond Inlet

72º 41.76’ N, 77º 59.33’ W


Lähdimme Port Leopoldista myöhään iltapäivällä sankassa sumussa. Sumua riitti aina seuraavaan aamuun, jolloin se viimein väistyi, ja aurinko tuli esiin pilvien takaa. Moottoripurjehdimme mukavassa myötäisessä Baffin Islandin rannikkoa pitkin ja ihailimme oikealla puolellamme kohovia Borden Peninsulan pystysuoria, rapautuneita kallioita. Aina silloin tällöin horisonttiin ilmestyi valkoinen piste, jonka koko kasvoi sitä mukaa kun välimatka pieneni. Olimme tulleet jäävuorialueelle!


Illan pimetessä käännyimme Lancaster Soundista Navy Board Inletiin, jonka kapeaa ja kiemurtelevaa väylää moottoroimme läpi yön. Seuraavana iltapäivänä laskimme ankkurin Baffin Islandin pohjoisreunassa olevan Pond Inletin rantaan noin 10 metrin syvyyteen.


Järjestimme välittömästi tankkauksen, mikä olikin varsinainen syy tänne tuloomme. Pond Inletin kylässä ei ole minkäänlaista satamaa eikä laituria, joten tilasimme tankkiauton rannalle. Täytimme siellä jerrykannumme, kuskasimme kannut jollalla veneelle, tyhjensimme ne tankkiin, veimme kannut takaisin rantaan, jossa ne täytettiin uudelleen ja niin edelleen. Tuuli oli noussut iltapäivän aikana niin, että se synnytti epämiellyttävän aallokon. Seitsemän täyden kannun kanssa rannan tyrskyistä irrottautuminen oli märkää puuhaa, ja täysien kannujen nosto aallokossa uimatasolle varsinaista tasapainoilua. Neljän edestakaisen rundin jälkeen olimme saaneet kaikkiaan 607,1 litraa dieseliä, josta noin puolet kaadettiin tankkeihin ja toinen puoli jäi kannelle jerrykannuihin. Olimme nyt valmiina lähtöön, jos tuuli jatkaisi nousuaan. Sen sijaan tuuli tyyntyi illan aikana kokonaan, ja päätimme jäädä yöksi ankkuriin.


Aamulla on tarkoitus vielä käydä kaupassa ja etsiä nettiyhteys. Iltapäivällä nostamme ankkurin ja jatkamme matkaa kohti Baffin Bayta toivottavasti sääennusteen mukaisessa myötätuulessa.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä ja myötäisiä tuulia toivotellen
    Matti

    VastaaPoista
  2. Olette jo Baffin Bayn alueella. Siltä otettuja kuvia löytyy linkistä: http://www.flightforum.fi/forum/index.php/topic,95694.0.html
    Kuvat ovat 2010 heinäkuun alusta, mutta kuvastavat reitin tuon osan jäävuoritilannetta ja niiden syntyä Grönlannin länsilaidalta. Vastaavia jäävuoritehtaita on tietysti useita.
    Turvallista matkaa!
    Matti

    VastaaPoista