keskiviikko 1. syyskuuta 2010

1. syyskuuta 2010

Port Leopold

73º 51.994’ N, 90º 18.303’ W


Erebus Bayhin meno ei onnistunut, koska Barrow Straitissa oli edessämme lähes yhtenäinen jääkenttä, joka ulottui Somerset Islandista Resolutin suuntaan, ehkä Resolutiin saakka. Näimme kyllä mahdollisia reittejä jäiden keskellä, mutta emme tienneet kuinka leveä jääkenttä oli, emmekä halunneet ottaa sitä riskiä, että juuttuisimme jäihin. Käytimme jo Alaskasta tuttua periaatetta ja menimme suhteellisen lähelle rantaa. Siellä reitti oli helppo löytää, ja jääkenttä oli siellä myös varsin kapea. Näimme jonkin matkan päässä uuden jääkentän, joten oli yksinkertaisinta seurata Somerset Islandin rantaa ja unohtaa Erebus Bay. Päätimme näin ollen pyrkiä Somerset Islandin koilliskulmassa olevaan Port Leopoldiin. Tuuliennuste oli myös puolellamme, ja oletimme Prince Regent Inletin jäiden siirtyvän itäreunaan ja jättävän tulevan ankkuripaikkamme vapaaksi.


Saimme purjehtia muutaman tunnin hienoa lähes 7 solmun nopeutta, mutta sitten matka muuttui taas moottoroinniksi. Tuulimittarin suhteellisen tuulen lukema oli lähes sama kuin nopeutemme. Prince Leopold Islandin ja Somerset Islandin välissä tuuli muuttui taas vastaiseksi, mutta meille niin tuttu sumu pysyi onneksi poissa.
Lähestyessämme Port Leopoldia meillä oli suuria hahmotusvaikeuksia. Lahden suun näkeminen korkeiden vuorenseinämien välistä oli lähes mahdotonta, mutta nykytekniikka eli elektroninen kartta ja tutka helpottivat tilannetta suuresti. Ankkuroimme noin 10 metrin syvyyteen lahden perukoille. Lahden aukko on etelään, sen itä- ja länsireunoilla on korkeat vuoret, mutta pohjoisen puolen kannas on varsin matala. Karulla kannaksella seisoo pieni, ränsistynyt talo. Ihmettelimme, kuka sen on rakentanut, milloin ja mihin ihmeen tarkoitukseen.


Saimme nukkua rauhassa ja pitkään, koska tuuliennuste oli ”light” ja ankkuripaikkamme tavattoman suojainen. Aamulla otimme fokan nostimen alas. Riitta kävi mastossa ihailemassa maisemia ja sitomassa köyden Profurlin nostimeen. Fokan alastulon syyksi paljastui katkennut sakkeli. Ensin kuvittelimme sakkelin olleen hyllytavaraa, mutta siitä löytyikin leima W FRANCE.


Jouduimme käyttämään moottoria Peel Soundin puolella niin paljon, että polttoainevarantomme alkavat loppua. Seuraava pakollinen pysähdyspaikkamme tulee olemaan noin 240 mailin päässä oleva Pond Inlet, jossa pysähdymme tankkaamaan.

3 kommenttia:

  1. Päivittäin on katseltu ja melkein muutama päivä sitten heittäydyttiin pessimisteiksi. Vielä parisataa mailia niin olette melkein ihmisten ilmoilla..
    Tuuri jatkukoon...
    Jaakko & Seija

    VastaaPoista
  2. Riitta ja Pekka
    Port Leopoldista te jo "näette" Grönlannin, kun linnuntietä matkaa vain 540Nm. On todella mukava katsella Google Earthista teidän matkanne etenemistä. Leopoldista Port Inletiin "vain" 250Nm ja saatte tankin täyteen löpöä. Sieltä Newfoundlandin kärkeen noin 1700Nm. Aikaahan siihen vielä kuluu. Hyvää matkaa edelleen!
    Tsemppiä toivotellen Matti

    VastaaPoista
  3. Sv Fagel Bla toivotta onnea loppumatkalle. Olemme seuranneet jännityksellä matkaanne.

    VastaaPoista