21. syyskuuta 2010

St. Lewis


52º 21.89’ N, 55º 40.85’ W


Koska seuraamme jatkuvasti tuuliennusteita, olimme onneksi tietoisia hurrikaani Igorin lähestymisestä. Siinä vaiheessa, kun Igor ei enää jatkanutkaan kulkuaan itään vaan oli muuttanut kurssiaan pohjoisemmaksi, meillä oli noin 24 tuntia aikaa päästä turvaan sen alta. Vaikka emme voineet hyödyntää moottorin koko tehoa polttoaineen vähäisyyden vuoksi, olimme onneksemme siinä vaiheessa jo niin etelässä, että ehdimme ajoissa Fox Harbourin alias St. Lewisin suojaisaan kalasatamaan.
Kiinnityimme kalasataman laituriin eilen iltahämärissä paikallisen opastamana. Koska tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun jouduimme varautumaan hurrikaanin tuloon, tiesimme mitä tehdä. Kiinnitimme Sareman laituriin mahdollisimman hyvin, sidoimme purjeet ja poistimme kaiken irtonaisen kannelta, minkä jälkeen nautimme illallisen ja menimme hyvin ansaituille yöunille. Vaikka hurrikaani riehuu tällä hetkellä tuskin 50 merimailin päässä meistä, saatoimme nukkua yömme rauhassa. Olimme pitkästä aikaa turvallisesti kiinni laiturissa, eikä meillä ollut ruorinpyöritystä, tutkahälytyksiä, ei halssinvaihtoja, ei purjeiden säätöä, ei rullausta ...
Tänä aamuna nauttiessamme aamiaista, avasimme radion ja olemme siitä saakka kuunnelleet St. Johns'ista tulevaa lähetystä, jossa kerrotaan hurrikaani Igorin etenemisestä Newfoundlandissa ja sen aikaansaamista tuhoista. Se on aiheuttanut valtavia tulvia, kaatanut puita, vienyt mukanaan teitä ja siltoja sekä tuhonnut rakennuksia.


Tuulen voimakkuus on Newfoundlandissa paikoittain edelleen noin 150 km/h, mutta täällä kulman takana se on ollut toistaiseksi tuskin 70 km/h enempää. Tosin viimeisten uutisten mukaan Igor jättää seuraavan yön aikana taakseen Newfoundlandin ja suuntaa itäiseen Labradoriin, joten on ehkä syytä mennä lisäämään köysiä!

19. syyskuuta 2010

Edelleen Labradorinmerellä

53º30' N, 55º24' W


Jatkamme edelleen hidasta etenemistämme kohti etelää. Olemme olleet tarvittaessa ruorissa vuorotellen pari tuntia kerrallaan läpi vuorokauden. Aika tuntuu ehkä lyhyeltä, mutta pitkäkölisenä veneenä, jonka leveys on neljä ja puoli metriä, Sarema ei ole kovinkaan helppo purjehdittava. Tuuli, muutaman metrin maininki ja Labradorinvirta tempovat kaikki Saremaa eri suuntiin, ja ruorissaolija saa olla joka hetki tarkkana pitääkseen veneen oikeassa suunnassa. Parin tunnin ruorinpyörittämisen jälkeen olemme valmiit painamaan päämme tyynyyn välittömästi vuoron päätyttyä. Mutta sopivalla tuulikulmalla, kun purjeet on trimmattu oikein niin, että keulapurje vetää ja mesaani pitää suunnan, Sarema purjehtii itsestään, eikä meitä kumpaakaan kaivata sen ruoriin. Tällaisia päiviäkin on onneksemme ollut jo muutamia.


Mitä etelämmäs tulemme, sitä enemmän veneen ympärillä näkyy merilintuja; pikkukajavia, merikeijuja, kihuja, kiisloja, lunneja, jne. Olemme nähneet myös valaita lähes päivittäin. Eilen saimme vieraiksemme niin valaita, pyöriäisiä kuin delfiinejäkin. Lajien tunnistaminen ruorista käsin on tosin osoittautunut mahdottomaksi, samoin kuin valitettavasti niiden valokuvaaminen.
Vaikka olemmekin olleet enimmän aikaa vastatuulissa, ainakin toistaiseksi olemme välttyneet syysmyrskyiltä ja turhan kovilta tuulilta. Siirryimme Labradorinmeren keskeltä lähemmäs rannikkoa, koska alueelle oli annettu kovan tuulen varoitus, ja vältyimme näin 35 solmun myräkältä. Etenemme nyt rannikkoa pitkin kohti Fox Harbouria, jonne meidän pitäisi saapua huomenna iltapäivällä.
Vastatuulipurjehdus on verottanut polttoainevarojamme niin, että on jälleen aika tankkata. Fox Harbourista on enää kivenheiton matka Belle Straitiin eli enää muutama päivä, ja voimme lopultakin jättää Labradorinmeren epätoivoisen sekavat vedet taaksemme!

16. syyskuuta 2010

Ruorissa

58º 46' N, 55º 43' W


Toisin kuin STT:n uutisesta voisi päätellä, olemme edelleen 'Sareman kyydissä' matkalla Kanadan Halifaxiin.
Tuulet ovat viime päivinä olleet meille erittäin epäsuosiollisia. Menimme taas piihin pari päivää sitten puskettuamme ensin tuntitolkulla yli 30 solmun vastatuuleen parimetrisiä aaltoja vasten. Röykytys ei tehnyt lainkaan hyvää vanhalle hydraulipumpullemme, eikä meillekään. Aamuun mennessä meri oli tasaantunut sen verran, että saatoimme jatkaa matkaa. Valitettavasti ainoa kohtuullisen järkevä suunta, mihin pääsimme etenemään, oli suoraan itään kohti Irlantia, mutta hyvä niinkin.


Jatkoimme näin kokonaisen vuorokauden, jolloin saimme paremman tuulikulman käännyttyämme takaisin kohti Labradorin rannikkoa. Edellä mainittu röykytys näyttää tehneen lopun hydraulipumpustamme. Sen hiiliharjat ovat kuluneet niin loppuun, ettei niissä ole lainkaan kosketuspintaa jäljellä, eikä Pekan puristusviritelmäkään näytä elvyttävän pumppua. Tämä tarkoittaa sitä, ettei meillä ole enää autopilottia käytössämme, vaan olemme lähinnä käsiohjauksen varassa.
Yritimme ajatella asian hyviä puolia ja toistaiseksi olemme keksineet kokonaista kaksi: ruorissa saa runsaasti raitista ilmaa, ja matkaa Halifaxiin on jäljellä enää alle 1.000 merimailia. Eli tilanne voisi olla huonompikin!

13. syyskuuta 2010

Labrador Sea

59º 38.01’ N, 57º 21,18’ W


Olemme edenneet hyvää vauhtia ja suuren osan matkasta purjein. Onneksi näin, sillä autopilottimme alkoi taas ryppyillä, varsinkin kovemmissa keleissä. Isompi pumppumme rikkoutui korjauskelvottomaksi Tuktoyaktukin jälkeen jo lähes kuukausi sitten, ja nyt myös vanha pieni varapumppumme reistailee. Hydraulipumpun moottori lämpeni ja pysähtyi yllättäen. Mitä kovempi keli, sitä useammin näin tapahtui. Diagnoosi oli selvä: pumpun hiiliharjat olivat jumiutuneet, ja pikakorjauksena kolautettiin vasaralla moottorin kylkeen. Toissa yönä kippari sijoittui vasaran ja otsalampun kanssa pumpun viereen päivystämään ja joutui käyttämään vasaraa valitettavan usein. Aamun valjettua Riitta ohjasi käsin, ja Pekka sai pumpun korjattua niin hyvin, että oletamme sen kestävän Halifaxiin saakka, kunhan pidämme purjeet tasapainossa. Autopilotti oli ollut Cambridge Baystä saakka GPS:n antamalla keulasuunnalla magneettisen pohjoisnavan läheisyyden takia. Viime päivinä meno on ollut paljon normaalia mutkittelevampaa ja kuoppaisempaa, mikä on tietysti rasittanut pumppua. Kytkimme eilen kompassin takaisin autopilottiin, ja se näyttää nyt toimivan kuten aikaisemmin. Vasara pidetään kuitenkin vielä käden ulottuvilla.


Uuvuttavien päivien tasapainoksi olemme saaneet ihailla kolmena peräkkäisenä yönä upeita revontulia Grönlannin yllä. Viime yönä niitä oli jopa kahdessa kerroksessa. Ensi yöksi veikkaamme taas revontulia, koska taivas on ollut koko päivän täysin pilvetön.
Viime yönä reippaasti puhaltanut tuuli hiipui kuuteen solmuun, ja nopeutemme putosi kahteen, joten oli aika käynnistää Perkins. Aamun valjetessa tuuli alkoi jälleen nousta, ja on tällä hetkellä 25 - 30 solmua kaakosta eli täsmälleen sieltä mihin meidän pitäisi edetä. Tilanne ei tosin tullut meille yllätyksenä, sillä se on valitettavasti täysin eilisen tuuliennusteen mukainen.
Labradorinmeri tuntuu olevan kuin pesukone. Tuuli on yhdestä suunnasta, maininki toisesta ja Labradorinvirta kolmannesta. Vaikka vettä on allamme kolme kilometriä, meren pinta aivan kuin kiehuu, vene tökkii aallonharjoihin ja liikkuu arvaamattomasti. Vastatuulen nostatettua aallot muutaman metrin korkuisiksi, panimme piihin, koska eteneminen oli liian rankkaa, ennen kaikkea autopilotille. Tuulen pitäisi kääntyä huomenna etelään ja hiipua vähitellen. Olemme päättäneet jatkaa matkaa vasta, kun eteneminen on mielekästä. Nyt on myös hyvä aika tutkia autopilotin pumppua tarkemmin.
Päästyämme etelämmäs, aiomme mennä New Foundlandin ja Labradorin välisestä Belle Straitista Cape Bretonin Bras d'Or Lakesille. Olimme siellä viisi vuotta sitten, ja muistissamme on vielä muutama mukava ankkuri- ja osterinkeruupaikka. Olemme jo ottaneet alueen kartat ja purjehdusoppaan esille. Matkaa Belle Straitiin on 460 merimailia, siitä Bras D’or Lakesille johtavaan salmeen 400 mailia ja sieltä Halifaxiin enää noin 220 mailia. Eli parisen viikkoa, ja olemme perillä!

10. syyskuuta 2010

Luoteisväylä purjehdittu!

66º 30.00’ N, 60º 16.48’ W


Sarema ylitti tänään napapiirin toisen kerran matkallaan Tyyneltämereltä Atlantille ja jätti vihdoin Luoteisväylän vedet taakseen. Napapiirin ylitysten välillä matkaa kertyi yhteensä 3.547,9 merimailia, joiden purjehtimiseen käytimme kaikkiaan 44,5 vuorokautta.


Vaikka purjehdusta Halifaxiin on vielä jäljellä parisen viikkoa, Saremalla vallitsee juhlatunnelma. Pekka avasi juuri kuohuviinipullon, ja kohotamme nyt maljan Luoteisväylän jälkeiselle elämälle!

9. syyskuuta 2010

Davis Strait

68º11.54' N, 61º53.65' W



Vietimme koko viime yön piissä odotellen sään paranemista. Aamulla meri oli vielä varsin kuoppainen, mutta tuuli oli pudonnut säällisiin lukemiin, ja saattoimme jatkaa matkaamme kohti etelää. Olemme tällä hetkellä enää vain vuorokauden purjehduksen päässä napapiiristä, minkä ylitettyämme olemme virallisesti purjehtineet Luoteisväylän. Pekka toimenmiehenä on jo pistänyt kuohuviinipullon jäähtymään.


Kuulimme eilen Peteriltä, että soutajaystävästämme Mathieu ja koiransa Tico olivat joutuneet vaikeuksiin matkallaan Cambridge Bayhin. Kova tuuli ja väylällä ajelehtineet jäät olivat estäneet soutamisen, ja tilanne oli lopulta kehittynyt niin vaaralliseksi, ettei Mathieulle ollut lopulta jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin pyytää apua. Heidät oli hinattu viimeiset 30 mailia Cambridge Bayn suojaisaan satamaan. Toinen uutinen kertoi, että Ariel IV oli pyytänyt peesausapua hinaajalta, koska Alaskan puolella pohjoistuulet ovat ahtaneet jäät rantaa vasten. Hinaaja oli kuitenkin lähtenyt kiertämään jääkenttää sen pohjoispuolitse. Miten Erik eli Ariel IV:n kippari selvittää tilanteen, jää nähtäväksi.
Me sen sijaan olemme iloksemme havainneet, että ympärillämme olevien jäävuorten määrä on selvästi vähentynyt. Matkamme etenee tällä hetkellä joutuisasti, ja odotamme innolla huomista napapiirin ylitystä!

8. syyskuuta 2010

Baffin Bay

68º 44.84 N, 62º 40.18 W


Kävimme Baffin Islandin rannan tuntumassa katsastamassa jääkarhuja, mutta sankka sumu esti jälleen näkyvyyden. Koska aikamme alkaa olla kortilla, päätimme suunnata Sareman keulan suoraan etelään. Palasimme näin ollen ulommas rannikosta yli kilometrin syvyiseen veteen, missä purjehtiminen on mukavampaa, eikä esteenä ole niin paljon jäävuoria kuin rannan läheisyydessä.
Sääennusteen mukaan odotettavissa oli 15 solmua lännestä, keskiviikkona kovan tuulen varoitus; 35 solmua luoteesta, jonka pitäisi keventyä alle 30 solmun, ja torstaina kevyttä tuulta. Taisi olla käyttämättömiä myötätuulia varastossa meitä varten enemmänkin, koska keskiviikkona hienon aamupäiväpurjehduksen päätteeksi jouduimme panemaan piihin 50 solmun luoteistuulessa. Nyt illalla tuulta on vielä 35 solmua, puuskissa yli 40. Pysymme piissä niin kauan, että tuuli on asettunut, nykyisen ennusteen mukaan siis huomiseen. Ajelehtimisnopeutemme on noin kaksi solmua, onneksi oikeaan suuntaan. Vaikka olemme syvässä vedessä, huomaa hyvin, että Baffin Bay on pieni meri. Aallokko on terävää, ja veneen liikkeet tämän takia äkkinäisiä.
Autopilottimme ryppyilee taas, se näyttää toimivan vain hyvällä säällä. Sitä taitaa jo vaivata vanhuus yhdessä magneettisen pohjoisnavan läheisyyden kera. Siinäkin on yksi syy odottaa parempaa säätä.


Sareman miehistö on jo ajatuksissaan Halifaxissa. Tämä viimeinen legi ei innosta, ja pienikin odotus harmittaa. Purjehtijan tärkeintä matkatavaraa, kärsivällisyyttä, tarvitaan nyt aimo annos!